Tankotanssi: oodi naiskeholle ja sen voimalle

Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että totta kai myös miehet voivat tankotanssia. Ja ihan huikeasti voivatkin. Tänään haluan kuitenkin puhua tankotanssista ja naiskehosta nimenomaan naisena.

Tankotanssi on voimaannuttavaa. Missä tahansa tankotanssijoiden kertomuksia kuulee - instagrammissa, blogeissa, foorumeilla - niistä välittyvät onnistumisen kokemukset, itsevarmuus ja ylpeys. Ylpeys uusista opituista liikkeistä, ylpeys siitä, että oma keho pystyy välittämään yhtäaikaa taidetta, kauneutta ja voimaa. On vaikea keksiä toista lajia, joka välittäisi naisellisuutta ja voimaa siinä määrin kuin tankotanssi.

Instagram on oivallinen paikka ihailla näitä taidonnäytteitä, ja siellä on myös helppo havaita tankotanssijoiden yhteisöllisyys. Ihmiset jakavat ihastustaan tankosiskojensa kyvyistä ja neuvovat toisiaan, kertoen samalla niin onnistumisen kokemuksistaan kuin myös niistä turhautumisen hetkistä. Instagrammin videot toimivatkin itselleni, kuten monelle muullekin, oivallisena inspiraation lähteenä. Katsellessani ihmisten taidonnäytteitä en voi kuin ihailla tankomimmien voimaa ja liikkeiden kauneutta, ja omat tavoitteeni pysyvät kirkkaina mielessäni.

Itse olen tankotanssinut nyt seitsemän kuukautta. Se ei ole pitkä aika, ja olen lajin kanssa vasta aloittelijan kengissä. Onkin oikeastaan aika hämmentävää, miten suuria muutoksia nopeassa ajassa voi tapahtua. Voin täysin liioittelematta sanoa, että näen ja koen kehoni näiden kuukausien jälkeen täysin toisin silmin kuin ennen tankoilun aloittamista.

Sanoisin olevani hyvin keskiverto tyttö sen suhteen, millainen suhteeni ruokaan ja omaan kehooni on ollut. En ole koskaan kärsinyt syömishäiriöstä. Siitä huolimatta olen puristellut peilin edessä vatsaani miettien, miten paljon siitä pitäisi lähteä rasvaa, jotta näyttäisin hyvälle. Istuessani uima-altaan reunalla olen kauhistellut sitä, miten reiteni "leviävät" reunaa vasten painuessaan. Vähintään pari kertaa vuodessa olen todennut olevani aivan liian iso, ja aloittanut pussikeitoilla elämisen - luonnollisesti projekti on romahtanut parin viikon kuluessa, kun nälkä ei enää pysy kurissa. Surullista on, että siinä ei ole mitään poikkeuksellista. Valtaosalle tytöistä tämä on tuttua (huippua, jos sulle ei ole).

Enää en kuitenkaan tunnista tästä kuvauksesta itseäni. Pariin vuoteen en ole kokenut minkäänlaista tarvetta kikkailla ruuan kanssa. Siihen, mikä on muuttunut, en osaa antaa suoraa vastausta. Ehkä olen vain tullut sinuiksi aikuisen kehoni kanssa. Sen lisäksi mun on annettava huimat propsit poikaystävälleni. Jos joku jaksaa kertoa joka päivä, miten kauniilta sä näytät (vaikka peilistä kurkkaisi millainen aamupeikko), se alkaa jossain vaiheessa upota suhun. Sä alat uskoa sen. Ja sitten äkkiä niille pussikeittokuureille ei olekaan enää tarvetta, koska hei, ei kai se haittaa, vaikka masussa olisikin vähän pehmeää?

Iso vaikuttava tekijä on ollut myös liikunta. Jo se, että juoksin aktiivisesti, toi tunteen siitä, että mulla on voimakas ja terve keho. Ja kun arvostukseni kehoni psytyvyyttä kohtaan parani, vaatimukset siitä, että sen pitäisi ulkoisesti mätsätä jonkinlaiseen ihanteeseen, alkoivat hiljalleen pienetä.

Vaikka muutos on siis tapahtunut myös pikkuhiljaa, on tankotanssi silti muuttanut kehonkuvaani järisyttävissä määrin.

Tankoillessa käytetään pieniä vaatteita. Ja kun sanon pieniä, tarkoitan hyvin pieniä. Se on yksinkertaisesti välttämätöntä, jotta tangolla saa pidon, eikä vain kieri sieltä somasti alas. Kun menin ensimmäistä kertaa tunnille, muistan, miten epämukavaksi tunsin oloni yrittäessäni epätoivoisesti kiskoa HM:ltä tuntia varten hankkimieni minisortsien lahkeita alaspäin. Nyt olen jo joutunut hankkimaan uudet sortsit, kun totesin joutuvani jatkuvasti käärimään lahkeita ylöspäin (vaikka ulkopuolisen silmin ne eivät varmasti näytä siltä, että niissä olisi mitään mitä kääriä). Olen myös aina karsastanut kaikenlaisia napapaitoja, koska en ole ollut mitenkään innoissani vatsani paljastamisesta. Tankoillessa on kuitenkin pakko käyttää vain pientä urheilutoppia, koska jos kyljessä ei ole ihoa esillä, invertointi muuttuu kummasti hankalammaksi.

Ehkä kokemassani muutoksessa onkin osittain kyse siitä, että olen tottunut nyt paljastamaan kehoni muille. Oloni on nykyään itsevarma, vaikka käyttäisin niin pieniä vaatteita, että jokainen kehon "virhe" on varmasti avoimesti esillä. Olen tajunnut, ettei kukaan tyttö tunnilla katsele, että "kylläpäs tuolla mimmillä vatsa painuu rumasti makkaroille tankoa vasten", vaan ihmiset ovat vaikuttuneita ja ihastuneita toistensa ja itsensä suorituksista tangolla. Vaikka keho on hyvin paljaana, ei kehon ulkonäöllä ole mitään merkitystä, vaan ainoastaan sillä, mitä keho pystyy tekemään.

Ja mitä enemmän kehoni pystyy tekemään, sitä enemmän mä sitä arvostan. Sitä voimakkaammaksi ja itsevarmemmaksi tunnen itseni. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, että muutos olisi tapahtunut puhtaasti pelkästään pääni sisällä. Sillä samalla, kun mun kehonkuva on muuttunut, myös mun keho on muuttunut, ihan konkreettisesti. Keväällä järkytyin aidosti huomatessani, että olen saanut näkyviä lihaksia - minä, jolla niitä ei tosiaankaan koskaan ole ollut, paitsi ehkä juoksun ansiosta jaloissa. Mähän olin vain pitänyt hauskaa tangolla? En ollut missään vaiheessa edes tajunnut ajatella, miten paljon lihakseni ovat vahvistuneet, saati, että muutos voisi oikeasti näkyä ulkoisesti. Se ei ollut missään vaiheessa ollut päämääräni, eikä oikeastaan mitään, mille olisin uhrannut sen kummemmin ajatuksia. En ollut ehtinyt ajatella muuta kuin sitä, mikä seuraava tavoitteeni tangolla olisi.

Tärkein muutos ehkä onkin, että en ole erityisen kiinnostunut siitä, mitä keholleni tapahtuu ulkoisesti. Paljon tärkeämmältä tuntuu jokainen aikaisempaa raskaampi liike, jonka saavutan tangolla. Se, että tunnen kehoni voimistuvan. Että saan valtavia onnistumisen kokemuksia pystyessäni liikkeisiin, joista olen pari kuukautta aikaisemmin vain haaveillut. Ja mun mielestä se onkin tankotanssin ydin, ja se tärkein syy, minkä takia lajia kokeilleet naiset eivät voi olla rakastamatta tankotanssia. Se, että oma keho pystyy tuottamaan jotain kaunista ja voimakasta, on aidosti tavoittelemisen arvoista.

Pari postausta sitten laitoin videon yhden aivan ensimmäisistä olkanousuistani. Alla oleva video on otettu noin kuukausi sitten. Kuten tästä näkyy, välissä on ehditty mennä taas monta askelta eteenpäin :) Vaikea kertoa, miten riemuissani olin, kun huomasin pystyväni tähän!

Enkä nyt väitä, etten koskaan enää puristelisi pientä pehmyttä kerrosta vatsani päällä. Kyllä mä puristelen. Mutta nykyään teen sen armollisemmin. Ja sitten mietin, minkä uuden huikean liikkeen edellisellä tanssitunnilla onnistuinkaan tekemään, ja että oikeastaan mulle on aika samantekevää, jos mun vatsassa on pikkuisen pehmeää.

Mä haluankin toivottaa teille kaikille armollista vatsanne puristelua (mikäli sellaista mun tavoin harrastatte)! Ja jos koette, ettette vielä pysty armollisuuteen, suosittelen etsimään lähimmän tankotanssitunnin! ;)

Kun treeni pelottaa

Salilla kävijät tai juoksijat tuskin törmäävät kovin usein tilanteisiin, joissa suorituksen tekeminen todella herättäisi kauhun tai paniikin sekaisia tunteita. Etukäteen saattaa ehkä hirvittää ajatus suorituksen raskaudesta, mutta harvemmin se nyt suorastaan pelottaa. Tankkotanssi, kuten varmasti mikä hyvänsä akrobatialaji, on kuitenkin asia erikseen.

Voin sanoa suoraan ja asiaa sen kummemmin häpeilemättä, että kyllä mua välillä pelottaa. Oikeastaan aika useinkin.

Muistan vielä hyvin elävästi ensimmäisen inverttini. Ensin tuli yllätys siitä, että olin todella päässyt tangolle pää alaspäin. Heti perään tuli kauhu siitä, että todella olin tangolla pääalaspäin. Varovasti liuttelin itseni alas sydämen jyskyttäessä tuhatta ja sataa. Alas päästyäni olinkin jo ehtinyt unohtaa sen hetkellisen paniikin, jota yläilmoissa olin tuntenut, ja kaiken tilan vei riemu siitä, että olin onnistunut. Tein saman heti uudestaan. Ja uudestaan. Muutaman kerran jälkeen ei enää pelottanut.

Vaikka tästä kokemuksesta on jo viisi kuukautta, ja tangolla pääalaspäin roikkumisessa ei ole enää mitään erityisen hätkähdyttävää, tulee vastaan edelleen usein tilanteita, jotka ihan aidosti pelottavat. Viimeksi pari viikkoa sitten huusin pääni sisällä "en tee en tee en tee!" opettajan näyttäessä tunnin sarjaamme. En mä sitten tunnilla kovin pitkälle sen kanssa päässytkään, kun olin aivan vakuuttunut, että jos irrotan jalkani opettajan näyttämällä tavalla, putoan varmaan kuolemaani.

Seuraavalla viikolla yritin samaa sarjaa itseksiäni kotona ja ohhoh, eihän se ollutkaan kovin vaikeaa. Joskus (mun tapauksessa aika usein) aivot vain haraavat vastaan, vaikka kropalla olisi homma jo ihan täysin hanskassa. Alla olevalla videolla teen ensimmäistä kertaa yhden näistä alkuun kauhua herättäneistä liikkeistä :).

Toisinaan pelkoa aiheuttavat kuitenkin muutkin asiat kuin uudet liikkeet. Uskallanko irrottaa jalat, kun kädet tuntuvat aivan nihkeiltä? Lipsahtaako otteeni? Jos joskus putoan, nousenko enää koskaan tangolle? Uskallanko treenata yksin kotona?

Tietenkin näissä tangolla tapahtuvissa päätöksissä kannattaa käyttää harkintaa. Jos kädet ovat liukkaat, voimat vähissä ja liike raskas, on todennäköisesti turvallisempaa ja järkevämpää jättää sen harjoittelu seuraaviin treeneihin. Sen sijaan pyrin siihen, etten hirveästi murehtisi putoamisen mahdollisuutta silloin kun se ei ole konkreettisesti läsnä. Yksin kotona treenaaminen mietitytti erityisesti silloin, kun olin hankkimassa tankoa. Kotona treenaan kuitenkin pääasiassa liikkeitä, jotka ovat jo tunneilta tuttuja, ja mulla on myös puhelin aina lähellä, ellei poikaystäväni ole kotona. Tehdessäni liikkeitä, jotka tuntuvat vielä epävarmoilta, pidän lattialla myös patjaa. Riskien minimointi on totta kai aina järkevää, ja turvapatja auttaa myös yrittämään pelottavaltakin tuntuvia liikkeitä.

Tällaisten yleisluontoisten pelkojen lisäksi löytyy jokaiselta tankoilua harrastavalta varmasti omat mukavuus- ja epämukavuusalueensa. Itselleni on täysin ok roikkua ilman käsiä pää alaspäin vaikka miten korkealta lievästä korkeanpaikankammosta huolimatta :D Luulen syyksi ainakin osittain sen, että korkealla ollessa luotan jo siihen, että jos otteeni lipsahtaisikin, ehtisin napata jollain ruumiinosallani uuden otteen ennen kuin lattia tulisi vastaan. Sen sijaan kauhun tunteita aiheuttaa se, kun lattia tulee mukaan kuvioihin. Onhan se aika älytöntä, että mua pelottaa ihan lattianrajassa, mutta niin vain pelottaa. Jostain syystä pelkästään käsien lattialle laittaminen tangolta roikkuessa on olevinaan ihan kamalaa, vaikken muuten pitäisi käsillä mistään kiinni. Mä olen yrittänyt miettiä jotain järjellistä syytä tälle lattiaongelmalleni, ja luulen ehkä keksineeni sen: jos tasapainon menettää lattianrajassa, sä oikeasti olet siellä rähmälläsi, etkä ehdi mitenkään estää sitä. Lattiapelkoni onkin nyt työn alla, ja yritän panostaa erityisesti käsillä seisomisen varassa tehtäviin liikkeisiin.

Mun mielestä yksi parhaita asioita tankotanssissa onkin jatkuva itsensä ylittäminen. Liikkeet, jotka tällä hetkellä saavat sydämeen jyskyttämään kurkussani, ovat parin kuukauden kuluessa helppoja, eivätkä aiheuta enää sen suurempia tunnekuohuja.

Mitä mä nyt haluaisin teille siis sanoa? Älkää antako pelon estää teitä tekemästä asioita. Kokeilkaa uusia lajeja, vaikka ne ajatuksen tasolla vähän hirvittäisivätkin. Ei ole parempaa tunnetta kuin se, että keho pystyykin johonkin, mihin ei ikinä olisi uskonut sen pystyvän :). Kaverini totesi tällä viikolla, että "olisi kivaa hurahtaa johonkin samalla tavalla", ja siihen mä haluankin kannustaa jokaista. Etsikää omaa lajianne, kunnes hurahdatte! On paljon motivoivampaa treenata, jos treeneihin lähtiessä on innoissaan, eikä suussa maistu pakottamisen maku :).

Spinnaavan tangon haasteet

Tankotanssimiseen tarkoitettuja tankoja on kahdenlaisia: spinnaavia ja staattisia. Staattiset tangot pysyvät paikallaan, kun taas spinnaavat pyörivät. Monet staattiset tangot saa helposti parin ruuvin löystyttämisellä muutettua staattisista pyöriviksi - näin toimii myös oma X-poleni.

Nyt olen ollut viikon verran onnellinen oman tangon omistaja. Tangon omistaminen jo sinällään tarjoaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Pystyn harjoittelemaan nimenomaan asioita, jotka ovat itselleni vaikeita - kesäaikaan kun tuntitarjonta on hyvin vähäistä, ja jos tunneille haluan päästä, joudun usein ottamaan tunteja, jotka alkavat olla jo liiankin helppoja.

Suurin ihastukseni on kuitenkin se, että pääsen harjoittelemaan pyörivällä tangolla. Varsinaisia spinnaustunteja kun on tarjolla harvakseen, joten harjoitteluni on painottunut lähinnä staattisella tangolla temppuiluun ja pyörintään.

Alkuun kuvittelin, etten pääse juurikaan hyödyntämään tankoni pyörimisominaisuutta rajallisen tilan vuoksi. Parin yrityksen jälkeen olen onnistunut kuitenkin organisoimaan makuuhuoneen treenitilaksi muuttamisen niin, että tilaa pyörimiseen onkin riittämiin. Alla olevalla videolla on ensimmäinen spinnitreenini. Tätä sarjaa oli ihana tehdä, vaikka jotkin epäkohdat pistävätkin omaan silmääni - esimerkiksi jalkojen tulisi olla paikoin suorempina ja hartian alempana. Videota ottaessa olin kuitenkin jo treenieni loppupuolella niin rikki, etten olisi jaksanut yrittää enää puhtaampaa versiota.

Mitkä sitten ovat pyörivän tangon suurimmat haasteet verrattuna staattiseen? Aloittelijan näkökulmasta yksi merkittävämpiä haasteita on vauhdin säätely. Tangon pyörimisvauhti kun ei ole mitenkään vakio, vaan kaikki tangolla tekemäsi liikkeet hidastavat tai nopeuttavat pyörintää. Asennon vaihto aiheuttaa helposti sen, että tanko alkaakin pyöriä hirvittävän lujaa. Myös yllä olevaa sarjaa tehdessäni tämä oli suurin haaste. Jouduin yrittämään useamman kerran, jotta sain koko sarjan tehtyä kohtuullisilla vauhdeilla niin, ettei tanko missään vaiheessa pysähtynyt tai vauhti kiihtynyt liian kovaksi.

Toinen haaste on liikkeiden raskaus. Loppupuolella joudunkin videolla pyristelemään päästäkseni kaksoseen, joka staattisella tangolla tätä nykyä on itselleni jo hyvinkin kevyt liike. Myös otteen tangosta täytyy olla selvästi lujempi ja pitävämpi kuin staattisella tangolla. Jos kädet vähänkin hikoavat, jää pyöriminen haaveeksi.

Kolmas haaste on, no - pyöriminen. Tässä iässä kun pää ei kestä enää ihan mitä hyvänsä, niin kuin se vielä pienenä kesti. Aamutreenieni mittaan jouduin pariinkin otteeseen ottamaan tangosta tukea ja hengittelemään syvään. Ilmeisesti kuitenkin tämäkin on tottumuskysymys, ja pyörintään pitäisi tottua, kun sitä vain riittävästi tekee.


Eli treeniä treeniä vaan!

Tanssiparini tanko

Pari postausta sitten huokailin sitä, kuinka kovasti haluaisin ikioman tangon, jolla voisin harjoitella. Treenaaminen ei katsoisi sitä, onko tanssikoululla tunteja ja miten työvuoroni sopivat niiden kanssa yhteen, vaan voisin harjoitella milloin ikinä itselleni sopii. Poikaystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, ettei asuntoomme mahdu tankoa - mikä sinänsä, no, on aivan totta.

Mutta kas vain, täällähän se tanko nyt on! Poikaystäväni heltyi vihdoin ruikutukseni edessä, kun lupasin ja vannoin, että tanko on pystyssä vain treenieni ajan, ja menee sen jälkeen aina säilöön parvekkeelle. Nyt makuhuoneemme on siis myös treenitilani. Totesimme, että olohuoneessa on sen verran paljon kulmia, että järkevintä on, että nostan makuuhuoneessa sängyn harjoittelun ajaksi seinää vasten pystyyn ja treenaan siellä. Mikään tilaihme ei makuuhuoneemmekaan ole, joten pyörähdyksiä en paljon pysty harjoittelemaan, mutta ainakin invertit ja pidot ovat hyvin treenattavissa pienemmässäkin tilassa.

Pallo

Martini

Tangon jatkuva siirtely saattaa kuulostaa vaivalloiselta, mutta on itseasiassa yllättävän helppoa. Päädyin hankkimaan X-pole Xpert 45mm kromitangon, jonka kiinnittäminen ja pois siirtäminen sujuu jo muutaman kokeilun jälkeen muutamassa minuutissa. Tankoa hankkiessani olin kahden vaiheilla Fitpolen ja X-polen välillä. X-pole voitti, kun löysin tankotanssifoorumilta myynnissä olevan käytetyn tangon. Olin jo muutenkin tosin kallistumassa X-polen suuntaan, sillä tanssikoulullamme on Fitpolen tangot, ja ajattelin, että useammanlaisen tangon hallinta tuskin on pahasta. Hankkimani tangon saa sekä staattiseksi (pysyy paikallaan) että pyöriväksi. Etukäteen jännitti vähän se, että tanko on kromia, sillä olin etukäteen lukenut, että sillä voi olla paljon vaikeampi saada pitoa. Itselläni pidon saaminen ei ole kuitenkaan yleensä ollut juurikaan ongelma, joten luotin siihen, ettei se muodostuisi tämänkään tangon kanssa ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Nyt olen ehtinyt kokeilla tankoa pari kertaa, ja olen todennut sen vaativan hyvät lämmittelyt. Kun tanko on lämmin, en kuitenkaan ole huomannut, että minun olisi sen vaikeampaa saada hyvä pito kuin tanssikoulun tangoilla. Tähän saakka olenkin ollut erittäin tyytyväinen uuteen ihanaan tankooni!

Allegra

Ohessa olevat kuvat ovat ensimmäisistä treeneistäni omalla tangolla. Palloa ja martinia olen tehnyt vain kerran ennen tätä, mutta yleensä polvipidot luonnistuvat itseltäni hyvinkin helposti, ja näin kävi myös näiden liikkeiden kohdalla. Pallosta on myös helpompi versio, jossa tanko on jalkojen välissä, eikä vain polvitaipeessa. Allegran teen kuvassa ensimmäistä kertaa. Kaukana täydellisestähän tuo on, mutta laitettakoon ainakin osittain sen piikkiin, että jouduin samaan aikaan säheltämään kaukolaukaisijan kanssa saadakseni liikkeestä kuvan :D

Aloittaessani blogini kuvittelin, että pelkän tankoilublogin pitäminen olisi mahdotonta. Kuvamateriaalia olisi nimittäin ollut realistista saada ehkä kerran tai kahdesti kuukaudessa omalla treeniajalla tanssikoululla. Oma tanko mahdollistaa kuitenkin sen, että blogini tulee olemaan yhä enenevissä määrin tankotanssiblogi! Se jos mikä ilahduttaa mua, koska ei ole aihetta, joka inspiroisi mua tällä hetkellä enemmän kuin tankoilu! :)


Edit. Huomasin jälkeenpäin että tässä mun allegra on väärin, alakäden pitäisi oikeasti mennä tangon takaa :D

Julmat lammit ja makroilua maaseudulla

Kaupungissa valokuvaamaan lähteminen on aina oma operaationsa. Pitää miettiä, minne sitä nyt lähtisi, mennäkö pyörällä vai kävellen ja ottaako mukaan kaikki välineet vai vain yksi objektiivi? Se on yksi syy, minkä takia musta on ihanaa käydä maalla. Pari viikkoa sitten olin käymässä kotona vanhempieni luona. Oli ihan huippua, kun kuvaamaan ei tarvinnut lähteä omaa pihaa kauemmas. Jo takapihan marjapensaista löytyi yllin kyllin inspiraation lähteitä.

Nyt haluankin jakaa kanssanna kotipihalla vietetyn makroilusession tuloksia.

Viikonloppuna kävimme myös Julmilla Lammilla grillailemassa makkaraa. Julmat Lammit on Saarijärvellä sijaitseva luontopolku ja luonnonsuojelualue. Paikka on kaunis, ja otin myös reitin varrelta muutamia kuvia.

Suosittelen ehdottomasti käymään, jos joskus eksytte Saarijärvelle!

Tankotanssi - missä mennään 5 kuukauden jälkeen?

Nyt on aika postailla viimeaikojen treenikuulumisiani. Sain vihdoin otettua muutamia kuvia uudemmista tankotouhuistani. Nyt treenausta on takana siis viisi kuukautta, ja olen edistynyt enemmän kuin talvella olisin ikimaailmassa uskaltanut toivoa.

Viime viikkoina koin hetkellisen motivaation laskun; osittain varmasti siksi, että onnistuin loukkaamaan häntäluuni. En edelleenkään oikein tiedä, kuinka sen loukkasin - ilmeisesti se vain painui lujaa tankoa vasten tullessani käsilläseisonnan kautta tangolta alas. Joka tapauksessa häntäluuni aristi kolme viikkoa, ja sen seurauksena olin tunneilla tavallistakin varovaisempi.

Tällä viikolla kuitenkin niin häntäluuni kuin motivaationikin olivat jälleen kunnossa! Valtavaa onnistumisen riemua sain taas eilen, kun onnistuin tekemään liikkeen, jota olen kokeillut vain kerran noin kuukausi sitten - tuolloin yritykseni oli vain säälittävää räpellystä.

Alla olevissa kuvissa teen perhosen. Tällä hetkellä se on osaamistani liikkeistä varmaan haastavin. Kuvissa mua häiritsee kylläkin vähän tuo tankojalka - se kun voisi olla siromminkin. Musta tuntuu, että jatkettu perhonenkin alkaisi olla jo realistinen harjoittelun kohde. Eli jatkettu perhonen on siis käytännössä sama liike kuin alla, mutta kun mulla tässä on koko säären pituus vasten tankoa, siinä nojataan vielä kauemmas tangosta, niin että vain nilkka on tangolla. Eilen huomasin, että tangon saaminen pelkälle nilkalle tuntui paljon helpommalta, kun menin perhoseen ankkurin enkä vesimiehen kautta. 

Välihuomautuksena: sori että alla oleva kuva on vähän ylimuokattu. Jouduin blurraamaan taustan tosi vahvasti, jotteivat muut tankoilijat päätyneet tahtomattaan kuviini.

Peilikuvana sammakko

En tiedä, näyttääkö alla oleva video paljoltakaan, mutta kyseessä on siis vasta kolmas olkanousu, jonka mä olen tehnyt. Sen voi ehkä päätellä myös mun hurjan keskittyneestä ilmeestä, ja siitä, miten takerrun jaloillani tankoon kuin henkeni pitimiksi :D Halusin kuitenkin lisätä tän pätkän, koska liikkeen onnistuminen oli mulle ihan huikea hetki. Näin olkanousun ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten, ja silloin aattelin, että tota en tuu kyllä ikinä oppimaan. Miten ihmeessä sä voit vetää itsesi tangolle niin, että kädet ovat vain "kuppeina" tangolla (eli peukalot samalla puolella tankoa kuin muut sormet) ja tanko vasten olkapäätä? Mutta niin se vain nyt heilahti!

Ja jos nyt mietitte, miten sitten aikaisemmin olen päässyt tangolle pää alaspäin, niin yleensä tanko siis otetaan lujasti kainaloon ja siitä sitten vatsalihasten voimalla heilautetaan jalat ylös tangolle.

Toisella videolla puolestaan näkyy jotain, mitä teen aivan ensimmäistä kertaa. Eli videolla teen skorpioni-kaksonen ja kaksonen-skorpioni vaihtoa ilman käsiä. Olen siis kokeillut liikettä ennenkin, mutten ole uskaltanut päästää käsillä irti. Ja koska meikäläinen tekee kunnolla sen mitä tekee, mulle ei luonnollisestikaan riittänyt, että olisin tehnyt vaihdon kerran ilman käsiä, vaan sieltä tultiin sitten koko tangon mitatalta :D. Kyllähän tuokin aika räpiköinniltä näyttää, mutta jospa se harjoituksella siitä hioutuu :). En kuitenkaan näe mitään pointtia siinä, että kuvaisin vain asioita, jotka jo hyvin osaan. Sen sijaan haluan blogissani jakaa teidän kanssanne nimenomaan oppimisprosessini tangolla - kaikkine ähinöineen ja epäpuhtauksineen. 

Jälkeenpäin keksin vielä liudan muita liikkeitä, joita olisi voinut kuvata, mutta jäipä nyt kuvaamisen aiheita myöhemmällekin! Mä haluaisin ihan hirrrveen paljon oman tangon meidän olkkariin (myös kuvamateriaalin saanti helpottuisi kummasti), mutta poikaystävä väittää, ettei meillä ole tilaa. Mä olen ihan 100%:sen varma että se mahtuisi  - tankotreenit pitäisi vain ajoittaa niin, ettei mies istu tietokoneella, jotten potkaise sitä vahingossa päähän :'D. Mutta mä aion jatkaa sitkeästi käännytysoperaatiotani.

Italian top 5

Italia on todella kaunis maa, ja jo yksin ruokakulttuuri on riittävä syy käydä Italissa edes kerran elämässään. Pienet merenrantakylät, hiekkarannat, laadukkaat ravintolat ja huikeat shoppailumahdollisuudet tarjoavat kaiken, mitä omalta lomaltani voin toivoa.

Tämän vuoden lomasuunnitelmien laatimisen lomassa päädyin haikeana muistelemaan viime vuoden reissuamme Italiaan. Haluaisinkin jakaa kanssanne reissumme top 5 kokemusta, joita suosittelen myös muille maahan matkaaville.



1. Corniglia

Corniglia on yksi Cinque Terreen kuuluvista pienistä merenrantakylistä, jotka muodostavat viiden kylän ketjun. Myös muissa Cinque Terren kylissä voi majoittua, mutta kannattaa miettiä etukäteen, mitä majapaikaltaan toivoo. Corniglia oli ehdottomasti oma lempikyläni. Cinque Terressä käy nykyään melkoinen määrä turisteja, mutta viimeiset iltajunat kulkevat kuuden aikaan, joten kaikki palaavat tuolloin omiin kyliinsä. Cornigliassa ei ole lainkaan hotelleja (varasimme itse huoneen airbnb:n kautta), joten turisteja siellä majoittuu vain kourallinen. Ilta-aikaan kylä olikin ihanan hiljainen ja rauhallinen, ja siellä oli aivan erilaista autenttisuuden tuntua kuin esimerkiksi Monterossossa, joka on kylistä suurin.

Huomiona tähän väliin: jos sinulla on pieniä lapsia, kannattaa tänne majoittumista harkita hyvin tarkkaan. Voisin kuvitella, että loma lastenrattaiden kanssa voi olla aikamoinen painajainen, sillä kylä on täynnä rappusia (vuoren rinteellä kun on). Juna-asemaltakin portaita ylös saa kävellä puolisen tuntia kylään päästäkseen.

2. Cinque Terren patikointireitit

Cinque Terressä kylästä kylään pääsee kätevästi junalla, joka kulkee kylien väliä. Innokkaat reippailijat voivat kuitenkin myös patikoida välimatkat. Suosittelen ehdottomasti patikointia, sillä näkymät ovat todella kauniit. Vaikka välimatkat eivät ole hirvittävän pitkät, kannattaa kuitenkin varautua raskaaseen suoritukseen: kyse on vuoristokylistä, ja polut kulkevat vuorten yli. Luvassa on siis hirvittävä määrä  kiipeämistä, ja kesällä lämpömittari näyttää taatusti yli +30. Jos olet onnekas, saatat kuitenkin huipulla kohdata vanhan italialaismiehen, joka puristaa euron maksua vastaan sinulle tuoretta appelsiinimehua (voin luvata, että se mehu maistuu siinä pisteessä parhaalta mehulta maailmassa :)).

3. Salainen ranta

Corniglian lähellä oli pieni, salainen ranta. Mikään täydellinen hiekkaranta ei ollut kyseessä, vaan ranta oli kiveä. Siellä oli kuitenkin ihanan rauhallista ottaa aurinkoa, ja pelkkä rannalle pääseminen oli seikkailu itsessään - sinne kun oli tasapainoiltava puunrunkoa pitkin muutaman metrin korkeudelta kalliolta.

4. Comojärvi

Milanosta saa kohtuulliseen hintaan päivän reissun Comojärvelle. Järveä ympäröivät vuoret ja pikkukylät ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. George Clooneylla on talo järven rannalla, joten myös julkkisbongausta voi halutessaan harrastaa ;).

Sellaiset keinumismaisemat.

5. Milano: Duomo ja Cimitero Monumentale -hautausmaa

Milanossa riittää mielestäni hyvin muutama päivä, ellet halua viettää montaa päivää kauppoja kierrellen. Siellä vieraillessasi kannattaa pistäytyä Cimitero Monumentale -haustausmaalla ja Duomossa. Oikeille kujille eksyessäsi luvassa on myös vaikuttavaa katutaidetta.

Mun ilme, kun poikaystävä sanoi jalan hipelöinnin tuovan onnea.

Lisäksi suosittelen ehdottomasti maistelemaan mereneläviä ja nauttimaan ravintoloiden erinomaisista viineistä. Kannattaa myös pistäytyä Riomaggioressa (Cinque Terressä) Vertical baarissa;  drinkit ovat aivan huikeita!

Itse haluan ehdottomasti päästä Italiaan vielä toistekin, ensi kerralla sitten vain hiukan eri maisemiin.


Onko teillä matkavinkkejä Italiaan reissaavalle? :)