torstai 9. kesäkuuta 2016

Kuka saa sanoa olevansa urheilullinen?


En ikinä käytä sanaa urheilullinen, kun kuvailen itseäni. Jos sana leijuukin kielelläni, mieleeni tulevat fitness-ihmiset, joiden koko elämä pyörii urheilun ympärillä. Seuraavaksi ajattelen bloggaajia, jotka käyttävät päivänsä vain urheiluun, terveellisten ruokien valmistamiseen, niiden kuvaamiseen ja niistä kirjoittamiseen. Miten mä voisin sen rinnalla sanoa, että olen urheilullinen? Miten voisin asettaa itseni samalle riville niiden kanssa, jotka ovat ajatusmaailmassani urheilullisuuden ruumiillistumia.

Kokonaisvaltainen urheilulle omistautuminen, urheilutietous ja terveellisten elämäntapojen täydellinen noudattaminen ovat asioita, joita kuvittelen, että mun pitäisi saavuttaa voidakseni käyttää sanaa urheilullinen itsestäni. Jos mussutan pannukakkua jäätelöllä ja hillolla tätä kirjoittaessani, miten voisin uskottavasti samaan aikaan väittää, että olen urheilullinen?




Kun joku sattuu kysymään, kerron mieluummin puuhailevani sitä sun tätä. "No, mä vähän juoksen... Ja sitten vähän tankotanssin. En siis mitenkään hyvin" (tämä on tärkeä lisäys - etteivät ne vain kuvittele, että oikeasti osaisin jotain). Sillä jos et anna muiden kuvitella itsestäsi ja taidoistasi liikoja, ainakaan he eivät pääse todistamaan epäonnistumistasi tai aseta rimaa liian korkealle kykyihisi nähden.

Pureutumatta tässä tekstissä koululiikuntaan ja kaikkiin sen lukuisiin puutteisiin, haluan vain todeta, että siitä liikunnallisesta identiteetistä, joka tuolloin syntyy, ei ole helppoa päästä eroon.  Lapselle syntyy hyvin äkkiä käsitys siitä, onko hän "hyvä" vai "huono" liikunnassa, ja onko mitään järkeä ylipäätään yrittää. Itse en todellakaan koskaan loistanut liikuntatunneilla. Iso syy lienee siinä, etteivät joukkuelajit yksinkertaisesti ole oma juttuni - ne eivät ole sitä edelleenkään.




Vaikka peruskoulusta on aikaa jo kymmenen vuotta, en pysty vieläkään sanomaan, että olisin urheilullinen ilman, että mua alkaa naurattaa. Minä, urheilullinen? Minä, joka juoksin palloa karkuun sen tullessa kohti ja hädin tuskin uskalsin kuperkeikkaa tehdä? Mutta sitten kurkistan kesän treenausaikataulujani. Juoksen viikoittain noin 5 tuntia, ja tankotanssitunneilla kuluu yleensä 2-4 tuntia.

Miten paljon mielestäni oikeasti pitäisi treenata, jotta voisi kutsua itseään urheilulliseksi? Kolme tuntia joka päivä? Kenties pitäisi olla ammattiurheilija? Tai vähintäänkin ihminen, jonka kokopäiväinen työ on urheiluun keskittyminen ja siitä kertominen? Ehkä pitäisi olla personal trainer?





Ajatus, että sun pitäisi olla ammattilainen voidaksesi kuvailla itseäsi urheilulliseksi, on naurettava. Tiedostan sen kyllä tässä näin, järjellä ajatellen. Kuitenkin, jostain syystä, sitä sanaa on hirvittävän vaikea päästää ulos itseään kuvaillessa. Koska samalla, kun määrittelet itsesi urheilulliseksi, et voi olla miettimättä, millaisia asioita muut sanaan liittävät. Pelkäät, millaisia asioita he tällaisen määritelmän jälkeen odottavat. Entä, jos he kuvittelevat, että tiedät kaiken oikeaoppisesta treenaamisesta? Ehkä he odottavat, että sussa ei ole grammaakaan ylimääräistä. Ehkä he odottavat, että pystyt juoksemaan kovempaa kuin he. Ehkä he odottavat, että pärjäät kaikissa lajeissa. Ehkä he odottavat, että uskallat potkaista yhtä hemmetin jalkapalloa.

Tosiasiahan on, että tämä kaikki tapahtuu oman pienen pääsi sisällä. Kukaan muu ei odota, että olisit jonkinlainen superihminen, joka loistaa liikunnassa kuin liikunnassa vain siksi, että olet sanonut olevasi urheilullinen.

Liikutko säännöllisesti? Harrastatko urheilua?

Arvaa mitä! Olet urheilullinen, ja saat myös sanoa sen.








3 kommenttia:

  1. Heh, olipa tutun kuuloisia ajatuksia. En todellakaan pysty kutsumaan itseäni urheilulliseksi vaikka moni muu niin tekee, minä vain kiusaannun asiasta. Pitäisi yrittää olla rohkeampi ja ennen kaikkea olla ajattelematta liikaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinki etten oo ainoo :D tyhmä ajatusmallihan se on, mutta ehkä tääkin perustuu osin tällaseen suomalaiselle ominaiseen itsensä vähättelyyn. Tällaset asiat tulee niin ylianalysoitua sillon kun kyse on itsestä, sitten taas kun joku muu sanoo olevansa urheilullinen, on oikeesti ite vaan "kiva, hyvä juttu! Mitä sä tykkäät tehdä?" :D

      Poista
    2. No just näin! Nyt kyllä ihan ensi sijaiseksi tavoitteeksi voisi ottaa oppia arvostamaan itseäänkin eikä aina vähätellä.. :D

      Poista