Kuka saa sanoa olevansa urheilullinen?

En ikinä käytä sanaa urheilullinen, kun kuvailen itseäni. Jos sana leijuukin kielelläni, mieleeni tulevat fitness-ihmiset, joiden koko elämä pyörii urheilun ympärillä. Seuraavaksi ajattelen bloggaajia, jotka käyttävät päivänsä vain urheiluun, terveellisten ruokien valmistamiseen, niiden kuvaamiseen ja niistä kirjoittamiseen. Miten mä voisin sen rinnalla sanoa, että olen urheilullinen? Miten voisin asettaa itseni samalle riville niiden kanssa, jotka ovat ajatusmaailmassani urheilullisuuden ruumiillistumia.

Kokonaisvaltainen urheilulle omistautuminen, urheilutietous ja terveellisten elämäntapojen täydellinen noudattaminen ovat asioita, joita kuvittelen, että mun pitäisi saavuttaa voidakseni käyttää sanaa urheilullinen itsestäni. Jos mussutan pannukakkua jäätelöllä ja hillolla tätä kirjoittaessani, miten voisin uskottavasti samaan aikaan väittää, että olen urheilullinen?

Kun joku sattuu kysymään, kerron mieluummin puuhailevani sitä sun tätä. "No, mä vähän juoksen... Ja sitten vähän tankotanssin. En siis mitenkään hyvin" (tämä on tärkeä lisäys - etteivät ne vain kuvittele, että oikeasti osaisin jotain). Sillä jos et anna muiden kuvitella itsestäsi ja taidoistasi liikoja, ainakaan he eivät pääse todistamaan epäonnistumistasi tai aseta rimaa liian korkealle kykyihisi nähden.

Pureutumatta tässä tekstissä koululiikuntaan ja kaikkiin sen lukuisiin puutteisiin, haluan vain todeta, että siitä liikunnallisesta identiteetistä, joka tuolloin syntyy, ei ole helppoa päästä eroon.  Lapselle syntyy hyvin äkkiä käsitys siitä, onko hän "hyvä" vai "huono" liikunnassa, ja onko mitään järkeä ylipäätään yrittää. Itse en todellakaan koskaan loistanut liikuntatunneilla. Iso syy lienee siinä, etteivät joukkuelajit yksinkertaisesti ole oma juttuni - ne eivät ole sitä edelleenkään.

Vaikka peruskoulusta on aikaa jo kymmenen vuotta, en pysty vieläkään sanomaan, että olisin urheilullinen ilman, että mua alkaa naurattaa. Minä, urheilullinen? Minä, joka juoksin palloa karkuun sen tullessa kohti ja hädin tuskin uskalsin kuperkeikkaa tehdä? Mutta sitten kurkistan kesän treenausaikataulujani. Juoksen viikoittain noin 5 tuntia, ja tankotanssitunneilla kuluu yleensä 2-4 tuntia.

Miten paljon mielestäni oikeasti pitäisi treenata, jotta voisi kutsua itseään urheilulliseksi? Kolme tuntia joka päivä? Kenties pitäisi olla ammattiurheilija? Tai vähintäänkin ihminen, jonka kokopäiväinen työ on urheiluun keskittyminen ja siitä kertominen? Ehkä pitäisi olla personal trainer?

Ajatus, että sun pitäisi olla ammattilainen voidaksesi kuvailla itseäsi urheilulliseksi, on naurettava. Tiedostan sen kyllä tässä näin, järjellä ajatellen. Kuitenkin, jostain syystä, sitä sanaa on hirvittävän vaikea päästää ulos itseään kuvaillessa. Koska samalla, kun määrittelet itsesi urheilulliseksi, et voi olla miettimättä, millaisia asioita muut sanaan liittävät. Pelkäät, millaisia asioita he tällaisen määritelmän jälkeen odottavat. Entä, jos he kuvittelevat, että tiedät kaiken oikeaoppisesta treenaamisesta? Ehkä he odottavat, että sussa ei ole grammaakaan ylimääräistä. Ehkä he odottavat, että pystyt juoksemaan kovempaa kuin he. Ehkä he odottavat, että pärjäät kaikissa lajeissa. Ehkä he odottavat, että uskallat potkaista yhtä hemmetin jalkapalloa.

Tosiasiahan on, että tämä kaikki tapahtuu oman pienen pääsi sisällä. Kukaan muu ei odota, että olisit jonkinlainen superihminen, joka loistaa liikunnassa kuin liikunnassa vain siksi, että olet sanonut olevasi urheilullinen.

Liikutko säännöllisesti? Harrastatko urheilua?

Arvaa mitä! Olet urheilullinen, ja saat myös sanoa sen.

Testissä Polar a360 -fitnessmittari

Täällä se on! Ihana Polar a360 -fitnessmittari.

Jo viime kesänä mietin, että sykemittari olisi kätevä juoksemista ajatellen. Nyt, kun juoksemiseni on taas muuttunut tavoitteellisemmaksi, totesin, että on aika todella hankkia laite - ihan jo sen takia, että pystyn tarkistamaan sykealueeni juostessani.

Pohdin hetken Polarin ja Garminin aktiivisuusrannekkeen välillä, ja tunnustan valinneeni tämän puhtaasti ulkonäöllisten seikkojen vuoksi :D Polar oli mielestäni sievempi ja sirompi, ja koska kyseessä on kuitenkin ranneke, jota käytetään koko ajan, haluan sen olevan myös tältä osin itseäni miellyttävä.

Sykemittarin lisäksi laite sisältää joukon muita hauskoja ominaisuuksia. En joudu enää aamuisin heräämään ärsyttävään soittoääneen (joka herättää samalla myös poikaystäväni, joka lisäksi inhoaa tapaani torkuttaa herätystäni), vaan ranneke herättää mut tärisemällä.

Toinen asia, joka mun poikaystävää ärsyttää, on se, että mua ei saa koskaan kiinni. Ei ikinä. Mun puhelin on aina jossain, enkä kuule kun se soi. Nyt tääkin ongelma on ratkaistu, koska mun ranneke tärisee ja ilmoittaa, jos mulle tulee viesti tai puhelu.

Olennaisempia ominaisuuksia on tietenkin, että ranneke laskee kulutuksen, askeleet, ja ilmoittaa tuleeko päivittäinen aktiivisuustavoite täyteen. Ranneke onkin oikein hyödyllinen ihan kenelle tahansa, joka on kiinnostunut seuraamaan omaa päivittäistä aktiivisuuttaan.

Yhdestä asiasta voin sanoa kuitenkin olevani kiukkuinen. Jos harrastat liikuntaa, jonka aikana et pysty käyttämään ranneketta, suorituksen lisääminen manuaalisesti ei ole mahdollista. Tästä iso miinus, koska kyseessä on kuitenkin ihan perusominaisuus, jonka pitäisi tällaisesta rannekkeesta löytyä. Muutenhan sillä ei olisi mulle sen kummemmin väliä, mutta puolet tai enemmänkin mun viikottaisesta urheilusta tapahtuu tangolla, ja tankoillessa ei saa käyttää koruja tai rannekkeita. Näin ollen voin tunnustaa, että mua vähän kismittää, jos ranneke joka toinen päivä tulee väittämään, ettei mun aktiivisuustavoite ole täynnä, vaikka olisin käyttänyt pari tuntia tangolla temppuillen.

Alkupettymyksen jälkeen mä alan jo pikkuhiljaa päästä tän asian yli..:D Kaipa se riittää, että itse tiedän tehneeni. Pääpointtihan mulla kuitenkin oli, että nään sykkeeni, ja muuten ranneke vaikuttaa toimivan oikein hyvin :)


Oletteko te kokeilleet aktiivisuusrannekkeita? Oletteko olleet tyytyväisiä?

Maailma suurennuslasin läpi

Ihan ensimmäisessä postauksessani kerroin, että luvassa olisi muun muassa makrokuvia. Olen onnellinen Tamron 90mm/f2.8 -objektiivin omistaja, ja vaikka en haluakaan lisätä objektiivieni keskinäistä kilpailua ja kateuden ilmapiiriä, niin se on kyllä ehkä mun rakkain kuvausväline.

Musta on aivan ihanaa ottaa kuvia pikkuruisista asioista, jotka paljaalla silmällä eivät näytä juuri miltään, mutta läheltä paljastuvatkin huiman kauniiksi.

Musta on ihanaa rymytä metsässä polvet mudassa ottamassa näitä. Musta on myös huiman kivaa rymytä ötököiden perässä, vaikka niiden kauneudesta voi varmasti olla montaa mieltä :)

Mä haluan kuvillani vilauttaa teille edes hiukan sitä maailmaa, joka me arjessamme yleensä täysin huomaamattamme ohitetaan. Toivon, että näiden jakaminen välittää teille edes murto-osan sitä ihastusta ja onnea, jota näiden kuvien ottaminen mulle itselleni on tuottanut! :)

Rennon tyylikäs outfit

Hengailin tässä yksi päivä kotona rennosti revityissä farkuissa ja valkoisessa topissa, kun saimme kutsun sukulaistytön eskarin päättäjäisiin, jotka olivat vielä samana päivänä. Lähteä piti lähes samantien. Aikaa vaateasian miettimiseen ei siis pahemmin ollut, ja päädyin heittämään päälle vain neuleen ja korkeakorkoiset sandaalit.

Itse tykkäsin kokonaisuudesta, se syntyi helposti ja oli tilaisuuteen sopivan asiallinen.

Mun mielestä melkein asusta kuin asusta saa heti siistimmän ja viimeistellymmän näköisen yhdistämällä siihen korkokengät ja neuleen, tai mahdollisesti neuleen sijaan jonkin siistin takin. Tästä neuleesta onkin tullut ehdottomasti yksi mun luottovaatteista!

Toppi - H&M
Neule - H&M
Farkut - Cubus
Korkkarit - kirpparilöytö


Mitä mieltä olette asusta? :)

Kesäisiä parvekeideoita

Parin viimeisen viikon kuluessa olen laittanut parvekkeitamme valmiiksi kesää varten. Meidän asunto on siitä ihana, että kyseessä on läpiasunto, ja meillä onkin sekä lasitettu etu- että takaparveke. Tähän saakka takaparveke on toimittanut tosin lähinnä varaston virkaa, mutta täksi kesäksi saimme myös sen laitettua kuntoon. On kyllä aivan ihanaa, kun aamulla aurinko paistaa takaparvekkeelle, ja siellä saa juoda aamukahvit :). Myöhemmin päivällä aurinko helottaakin sitten suoraan etuparvekkeelle.

Viime kesänä yritimme ylläpitää etuparvekkeellamme pikku puutarhaa, mutta parveke on niin armottoman kuuma, etteivät kasvit oikein kestäneet. Tänä vuonna puutarha saikin sitten muuttaa takaparvekkeelle.

Tällä kertaa istuttelin meille mm. metsämansikoita ja porkkanoita :) En siis tosiaankaan ole mikään viherpeukalo, eikä mulla oikeastaan ole aavistustakaan, onko porkkanoita mahdollista edes kasvattaa parvekkeella - mutta kyllä ne ainakin ovat itäneet.

Täytyy sanoa, että kivoja sisustusjuttuja voi löytää kyllä hyvinkin yllättävistä paikoista. Meidän kukkalaatikot ja nimilaput on löydetty Hintakaaresta. Kukkaruukut eivät tosiaan ole aivan perinteisimmästä päästä, vaan rakastuttiin tällaisiin ihaniin värikkäisiin laatikoihin, jotka sitten ostettiin toimittamaan kukkaruukkujen virkaa.

Melkein-appiukon kommentti kaupassa näitä katsellessamme oli ikimuistoinen: "Siis myykö ne käytettyjä laatikoita? Noihan on ihan kuluneita? Ette kai te ihan kuluneita laatikoita oo ostamassa?"

Oltiin me.

Musta on ihanaa täyttää parvekkeet kaikella kesäisen värikkäällä. Kukkasäleikkö ja parvekekalusto maalattiinkin keltaisiksi. Tykkään ihan hirveästi, kun parveke näyttää nyt niin iloiselta.

Ehkä meidän laatikot sitten näyttää käytetyiltä, mutta henkilökohtaisesti mun täytyy sanoa rakastavani niitä :). Nyt täytyy vain toivoa, että meidän kasvimaa kukoistaa vähän paremmin kuin viime vuonna!

Saa nähdä, ehkä me saadaan vielä porkkanoitakin!

Iloista kukkasten istuttelua ja puutarhan laittoa kaikille muillekin!