Tänään lienee hyvä hetki kertoa teille, miksi mä oikein tankotanssin, koska taidan itsekin kaivata muistutusta asiasta. Onnistuin nimittäin eilen jotenkin mystisesti loukkaamaan tunnilla häntäluuni, ja nyt pelkkä istuminenkin sattuu. Auts.
Kokeilin tankoilua ensimmäisen kerran loppusyksystä, kun Unipolisport järjesti viiden kerran tankotanssin lyhytkurssin. Muutama kaverini aikoi ilmoittautua, ja tuumasin, että miksipä en sitten mäkin. Poikaystäväni kommentoi jo tässä vaiheessa, että siitä sitten vain jatkotasolle sen jälkeen. Mua nauratti; jostain syystä en uskonut, että tankoilu olisi yhtään mun juttuni. Kömpelö, korkeanpaikankammoinen ja kaikenlaista akrobatiaa ja pääalaspäin touhuilua vierastava kun olen, olin täysin varma, että viisi kertaa riittäisi enemmän kuin hyvin.
Ensimmäisen tunnin jälkeen mä olisin halunnut mennä heti seuraavana päivänä uudestaan, vaikka joka paikkaa kolotti ja jalat olivat ihan mustelmilla. Ja niinhän siinä kävi, että tammikuussa hankin kausikortin ja aloin oikeasti tanssia. Treenaan StudioMovella, josta löytyvät tasoina Start, Pole 1, Pole 1-2, Pole 2, Pole 2-3, Pole 3 ja Pole 3-4. Lähiaikoina olen käynyt lähinnä 1-2 ja 2 tason tunneilla.
Tiedättekö sen tunteen, kun on joka kerta riemuissaan lähtiessään urheilemaan? En mäkään tiennyt. En tiennyt, että se olisi edes mahdollista. Että joku urheilu voisi oikeasti olla niin kivaa, että tunnin päätyttyä sä odotat jo seuraavaa tuntia. Kyllä mulle on entuudestaan ihan tuttua liikunnan ilo. Mä nautin juoksemisesta ja sen jälkeisestä olosta. Mutta aika harvoin olen, että "jee, mä pääsen juoksemaan", ja oikein odotan sitä (paitsi silloin kun olen ollut viikon kipeänä ja alan jo hyppiä seinille). Mutta vaikka olisin ihan rikki ja polvitaipeet olisivat mustat mustelmista, niin silti olen aina yhtä innoissani tankotunneille mennessäni.
Mikä tekee tankotanssista sitten erilaista? Mä uskon, että iso tekijä on se jatkuva itsensä ylittäminen. En väitä olevani tankoilussa mitenkään hyvä, enkä vielä olekaan. Mutta pystyn jo reilun neljän kuukauden treenamisen jälkeen asioihin, joihin en ikinä olisi uskonut pystyväni. Tankoilu pakottaa mut jatkuvasti epämukavuusalueelleni - ei ole hienompaa fiilistä kuin se, että uskaltaa, vaikka pelottaa, ja pystyykin, vaikka ei usko pystyvänsä :)
Myös kehityksen konkreettisuus on aika huimaa. Juostessa voi iloita, että nyt jaksoin juosta tämän matkan näin paljon kovempaa kuin ennen. Mutta tankoillessa sä äkkiä huomaatkin tekeväsi liikkeen, jota olet kuukausi aikaisemmin silmät pyöreinä katsonut jonkun edistyneemmän tekevän (hekotellen mielessäsi, että ehkä mäkin sitten parin vuoden päästä).
Samalla tankoilu tuntuu vähän kuin leikkimiseltä. Samanlaiselta puuhailulta kun pienenä, kun yritettiin seistä käsillä ja kieppua rekkitangolla. Rekkitanko tuntui musta pienenä kuitenkin enemmän vaaravyöhykkeeltä kuin leikkipaikalta. Sitä suurempaa iloa saan puuhailuistani nyt - uskon, että pikku-anneli olis super ylpeä, jos näkisi, mitä iso-anneli uskaltaa tangolla tehdä :)
Kuvissa näkyvät liikkeinä vesimies, kaksonen ja skorpioni, jotka ovat aikalailla ensimmäisiä inverttejä (pääalaspäin temppuja), jotka tunneilla opetellaan. Kuvat on räpsäisty jo jokin aika sitten - uudempia kuvia otan, kunhan vaikeammat liikkeet ovat niin varmoja, että jaksan pysyä niissä kunnolla ja tehdä ne useampaan kertaan kuvia varten. Sen verran nössö olen edelleen, että en irrota käsiäni ennen kuin olen 100%:sen varma pidostani, ja uudet liikkeet teen aina varovasti tunnustellen. Välillä hirvittää, kun jotkut rämäpäät tulevat töminällä tangolta alas. Niin rakas harrastus ei tankotanssikaan ole, että olisin valmis murtamaan niskani sen edestä.
Jos tankoilu kiinnostaa teitä, niin suosittelen kurkkaamaan myös
MonkeyTimezh! -blogiin, jota itse olen tykännyt seurailla :) Suomalaisia tankoilublogeja on valitettavan vähän, ja se olikin yksi bloggaamismotivaatiotani lisännyt tekijä.
Oletteko te kokeilleet tankoilua? Mitä olette pitäneet?