perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tankotanssi - missä mennään 5 kuukauden jälkeen?


Nyt on aika postailla viimeaikojen treenikuulumisiani. Sain vihdoin otettua muutamia kuvia uudemmista tankotouhuistani. Nyt treenausta on takana siis viisi kuukautta, ja olen edistynyt enemmän kuin talvella olisin ikimaailmassa uskaltanut toivoa.

Viime viikkoina koin hetkellisen motivaation laskun; osittain varmasti siksi, että onnistuin loukkaamaan häntäluuni. En edelleenkään oikein tiedä, kuinka sen loukkasin - ilmeisesti se vain painui lujaa tankoa vasten tullessani käsilläseisonnan kautta tangolta alas. Joka tapauksessa häntäluuni aristi kolme viikkoa, ja sen seurauksena olin tunneilla tavallistakin varovaisempi.

Tällä viikolla kuitenkin niin häntäluuni kuin motivaationikin olivat jälleen kunnossa! Valtavaa onnistumisen riemua sain taas eilen, kun onnistuin tekemään liikkeen, jota olen kokeillut vain kerran noin kuukausi sitten - tuolloin yritykseni oli vain säälittävää räpellystä.

Alla olevissa kuvissa teen perhosen. Tällä hetkellä se on osaamistani liikkeistä varmaan haastavin. Kuvissa mua häiritsee kylläkin vähän tuo tankojalka - se kun voisi olla siromminkin. Musta tuntuu, että jatkettu perhonenkin alkaisi olla jo realistinen harjoittelun kohde. Eli jatkettu perhonen on siis käytännössä sama liike kuin alla, mutta kun mulla tässä on koko säären pituus vasten tankoa, siinä nojataan vielä kauemmas tangosta, niin että vain nilkka on tangolla. Eilen huomasin, että tangon saaminen pelkälle nilkalle tuntui paljon helpommalta, kun menin perhoseen ankkurin enkä vesimiehen kautta. 

Välihuomautuksena: sori että alla oleva kuva on vähän ylimuokattu. Jouduin blurraamaan taustan tosi vahvasti, jotteivat muut tankoilijat päätyneet tahtomattaan kuviini.


tankotanssi

tankotanssi

tankotanssi
Peilikuvana sammakko


En tiedä, näyttääkö alla oleva video paljoltakaan, mutta kyseessä on siis vasta kolmas olkanousu, jonka mä olen tehnyt. Sen voi ehkä päätellä myös mun hurjan keskittyneestä ilmeestä, ja siitä, miten takerrun jaloillani tankoon kuin henkeni pitimiksi :D Halusin kuitenkin lisätä tän pätkän, koska liikkeen onnistuminen oli mulle ihan huikea hetki. Näin olkanousun ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten, ja silloin aattelin, että tota en tuu kyllä ikinä oppimaan. Miten ihmeessä sä voit vetää itsesi tangolle niin, että kädet ovat vain "kuppeina" tangolla (eli peukalot samalla puolella tankoa kuin muut sormet) ja tanko vasten olkapäätä? Mutta niin se vain nyt heilahti!

Ja jos nyt mietitte, miten sitten aikaisemmin olen päässyt tangolle pää alaspäin, niin yleensä tanko siis otetaan lujasti kainaloon ja siitä sitten vatsalihasten voimalla heilautetaan jalat ylös tangolle.





Toisella videolla puolestaan näkyy jotain, mitä teen aivan ensimmäistä kertaa. Eli videolla teen skorpioni-kaksonen ja kaksonen-skorpioni vaihtoa ilman käsiä. Olen siis kokeillut liikettä ennenkin, mutten ole uskaltanut päästää käsillä irti. Ja koska meikäläinen tekee kunnolla sen mitä tekee, mulle ei luonnollisestikaan riittänyt, että olisin tehnyt vaihdon kerran ilman käsiä, vaan sieltä tultiin sitten koko tangon mitatalta :D. Kyllähän tuokin aika räpiköinniltä näyttää, mutta jospa se harjoituksella siitä hioutuu :). En kuitenkaan näe mitään pointtia siinä, että kuvaisin vain asioita, jotka jo hyvin osaan. Sen sijaan haluan blogissani jakaa teidän kanssanne nimenomaan oppimisprosessini tangolla - kaikkine ähinöineen ja epäpuhtauksineen. 




Jälkeenpäin keksin vielä liudan muita liikkeitä, joita olisi voinut kuvata, mutta jäipä nyt kuvaamisen aiheita myöhemmällekin! Mä haluaisin ihan hirrrveen paljon oman tangon meidän olkkariin (myös kuvamateriaalin saanti helpottuisi kummasti), mutta poikaystävä väittää, ettei meillä ole tilaa. Mä olen ihan 100%:sen varma että se mahtuisi  - tankotreenit pitäisi vain ajoittaa niin, ettei mies istu tietokoneella, jotten potkaise sitä vahingossa päähän :'D. Mutta mä aion jatkaa sitkeästi käännytysoperaatiotani.



4 kommenttia:

  1. Siis sullahan on täällä tämmöinen blogi, mahtavaa! Innokas seuraaja ilmoittautuu. - sir Fitzroy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aloin pitää tossa vajaa kuukausi sitten :) kiva kiva! :)

      Poista
  2. Älyttömän mielenkiintoinen blogi! Mä oon aina halunnut harrastaa tankotanssia :)

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla! :) Musta tuntuu, että jatkossa postaukset tuleekin varmaan keskittymään tankoiluun vielä enemmän kuin nyt blogin alkuaikoina :) mut tankotanssi on kyllä ihan super hauskaa, eli kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

      Poista